Kotipaikkamme Lapinlahden puisto tuli meille tutuksi ja siellä meitä ihastutti ensimmäisenä päivänä hiirihaukka komealla olemuksella sekä kuuluvalla äänellä. Löysimme myös suuren pensaikon, johon rakensimme salaista majaamme.
Yhdessä kun matkaamme, monta asiaa opimme. |
Keskiviikkona saimme nauttia päivästä Vattuniemessä meren syleilyssä. Pienet rantakivet molskahtelivat mukavasti mereen ja tasapaino kehittyi kivien päällä taiteillessa. Suurin riemu syntyi virkistäviä merilevä jalkakylpyjä tehden.
Torstaina matkamme suuntautui Kumpulan koulukasvitarhalle bussilla. Bussissa riitti mukavia
juttuja niin paljon, että kanssamatkustajiakin hymyilytti, joten uskomme, että saimme monet ihmiset hyvälle tuulelle. Perillä saimme iloisen vastaanoton ja sukelsimme metsäpolulle. Lapset hypähtelivät iloissaan kun löysimme mustikoita, vadelmia ja metsämansikoita. Niistä riitti hyviä makuja suuhun ja taputtelimme tavujakin niistä sanoista.
Kohokohtana oli paikan marjapensaat. Rohkeasti lapset maistelivat kaikkia marjoja ja jokaiselle löytyi oma suosikki. Vähän keräsimme mukaankin, välipalaksi päiväkodille.
Hyvältä maistui...... " odottakaa, minä haluan vielä vähän syödä" |
"Etana etana näytä sarves, onko huomenna poutaa" |
Perjantaina vietimme kotipäivää, leikkien päiväkodilla sekä metsästä mukana tuotuja keppejä maalaten.
Mukava viikko takana, ensi viikolla kuulette kuulumisia Ateneumista, Kumpulasta sekä muista mukavista touhuistamme. - Tupuna ja Päivi
Mukava viikko takana, ensi viikolla kuulette kuulumisia Ateneumista, Kumpulasta sekä muista mukavista touhuistamme. - Tupuna ja Päivi
Ihan mahtavaa että retkeilette ja pidätte tätä blogia! Jään innolla seuraamaan.
VastaaPoistaT. Tuon reunimmaisen pinkkihousuisen äiti