maanantai 31. lokakuuta 2016

Korkeasaari lokakuussa

Tämä reissu oli huikea. Näimme paljon eläimiä, tutkimme niiden alkuperää, syömistä sekä elintapoja. Tässä kuvia mukavalta matkalta. Kilpikonnat olivat nyt erityisen tarkastelun alla tällä reissulla. Saimme näin uutta tietoa kilpikonnista.
Kiitos kilpparit, opimme yhdessä uutta!














keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Syysloman riemua työpajassa Lapinlahden lähteellä








Lapinlahden lähde järjestää näin syyslomaviikolla monenmoista ohjelmaa. On hienoa, että ajatellaan myös lasten hyvinvointia.
Tänään osallistuimme afrikkalaiseen pajaan, jossa oli rytmiä ja riemua. Voitte uskoa, pienet varpaat kun heiluivat djemperummun tahdissa. Siellä tuli laulua ja paljon uutta oppia.
Rytmi tuo iloa, sitä voi taputtaa käsillä, naputtaa sormilla, tömistää jaloilla sekä ilmentää keholla. Pajasta tuli monta iloista lasta, nauravaista.


Iltapäivällä oli vielä vuorossa jooga harjoitus. Mukaan pääsi myös muutama eskari. Lapset totesivat tuokion jälkeen, miten mukavaa oli, sekä yksi pojista totesi " tämähän rentoutti"
Joogaopettajana oli Jenni

Keskiviikkona tutkimme lapparissa luontoa. Apuvälineinä oli pahvilaatikon kappaleita.



Iltapäivällä pääsimme taidepajaan kahvilaan. Siellä maalasimme puupalikoita joista voidaan rakentaa Lapinlahden sairaalan pienoismallia. Lisäksi osa lapsista innostui lastenhuoneesta. Nyt lapset pääsevät suunnittelemaan mitä kivaa sinne touhutaan. Tässä muutamia kuvia kahvilan sisäpuuhista.









Loppuviikko on täynnä ohjelmaa Lapinlahdessa, käykää koko perheen voimalla ja nauttikaa hyvästä lasten ohjelmasta.
https://m.facebook.com/lapinlahdenlahde/#!/lapinlahdenlahde/photos/a.1486408151608803.1073741829.1449378428645109/1762691270647155/?type=3&source=48&__tn__=E

Metsän uutiset

Metsässä, Kumpulassa syksyn uutiset
Tällä kertaa Kumpulassa oli meillä tarkoitus touhuta metsässä. Leikkiä ja miettiä minkälaista on syksyisessä metsässä sekä löytyykö sieltä vielä puuhia.


Metsän uutiset olivat päivän ohjelmassa. Rakennettiin risuista tv-ruutu ja sen taakse pääsi uutisankkuri joka saattoi kertoa tarinansa. Uskotte varmaan, että tarinat olivat toinen toistaan järisyttävämmät.
Nämä uutiset taltioitiin ja niitä nyt esitellään päiväkodissa, jotta kaikki saavat ne kuulla.
Metsään rakensimme myös pesän, teimme siihen vettä pitävän katon sekä sammaleesta lämpöisen maton.
Tässä torpassa on ilo asua



rakennuspuuhia

Olisiko tämä kodin taidetta?



Ennen pois lähtöä etsimme Syksyn värejä kankaiden päälle, jotta näemme kuinka paljon luonto tarjoaa väriloistoa.



Luonnon värejä


Väreissä on monia sävyjä

Omenat ja lehtikaalit kainalossa matkasimme Saukkoon. Perjantaina on herkkupäivä, saamme leipoa omenapaistosta sekä tehdä lehtikaalisipsejä.
Monta mukavaa muistoa taskussa 

Kansallisteatterin lavalla

Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu kokosuomi tanssii.fi projektille. Tammikuun  6 pvä sitten nähdään mitä saimme aikaan.


Lapset pääsivät tanssimaan opettelemaansa koreografiaa. Panu Varstala osoittautui huippu tyypiksi ja taitavaksi pedagogiksi. Hän ohjasi lapset tanssimaan luomaansa herkkää koreografiaan varmoilla otteillaan. Hän sai lapset aina vaan uudestaan innostumaan.
Kaikille lapsille tuli varmasti varmuutta ja oppivat niitä tunteina monia juttuja.
Nyt on aika sanoa, että KOKO SUOMI TANSSIMAAN! Jokaisella on tanssin lahja omalla tavallaan, kannattaa luottaa ja antaa musiikin johdattaa.

https://m.facebook.com/suomitanssii/
kokosuomitanssii.fi
https://www.instagram.com/suomitanssii/

Suuri kiitos Panulle, Inkalle, kuvaajalle sekä  kaikille muille tapahtumaan osallistuneille. Nämä lapset saivat ihanat muistot tästä päivästä.

Oopperatalon lumoa

Tänään on päivä, jolloin pääsimme tutustumaan Oopperaan. Valtavan suuri talo lumosi meidät kauneudellaan.
Täällä meillä oli hyvä vastaanotto ja osasimme myös arvokkaasti käyttäytyä.
Tässä muutamia kuvia minioopperasta Taikahuilu. Voitte vaan kuvitella, miten upeaa musiikkia sekä pukuloistoa oli meille tarjolla.

Seuraavana päivänä pohdimme, mitä olimme nähneet. Taiteilimme teokset, jotka pääsivät näytille.
Tässä näette mitä saimme aikaan, kun muistelimme....



http://oopperabaletti.fi/ohjelmisto/taaperoiden-taidetuokio/

Kiitos, huikeaa osaamista. Lapset nauttivat ja oppivat taas uutta.

Lapsi Helsingissä, lapsi leikkimässä

Tässä päivityksessä on vähän näkökulmaa. Lapsi voi käydä Ateneumissa, nauttia taiteen voimasta. Toisaalta hänellä on oikeus leikkiin, niihin hyvin tärkeisiin hetkiin.
Lapsi taiteen kokijana on nuori, mutta tärkeä.
Vaikka vain istuisi taulun eteen, hiljentyisi hetken, katsoisi edes toisella silmällä, niin se on hyvä.
Taidekasvatus pienin pisaroin tuo lapselle hyvinvointia. Tuo uusia ajatuksia, tilaa tutkia, kokea jotain uutta.

Ateneum



Leikki on lapselle arvokkainta, siinä pääsee kokemaan eri rooleja ja voi olla lähellä ystäviä. Näinä viikkoina on leikitty monia hauskoja leikkejä. Kuvaus näiden viskareiden suosikkileikeistä.
Soitinorkesteri

Majan rakennusta, yhdessä kaikki samassa puuhassa

Kaarnalaiva lähtee maailmalle.







Maja rakentuu.

Labyrintti