maanantai 28. syyskuuta 2015

YSTÄVYYS

Timanttien ystävyyttä tässä pohditaan, sen särmiä hiotaan, iloitaan ja yhdessä ristiriitoja ratkaistaan.  Pohdittiin yhdessä ystävyyttä ja saimme idean. Teimme yhteisen lukon, johon timantit kiinnitimme. Ystävämme "valo" johdatti meidät sen siltaan viemään. Jokainen valon avulla timanttiaan valaisi ja lukko siltaan lopulta kiinni naksahti. Tupuna sai luvan olla avaimen heittäjä, me muut katsoimme, kun se veteen molskahti. Siellä sillan kupeessa on lukko timanttien, jota voimme ihailla myöhemmin.





Niinpä yhteiset säännöt teimme.
Olemme kaikki kavereita, kiusata ei toisia ja autetaan kun on tarvetta. Pidämme hyvää huolta toisistamme ja yhdessä kaikkea mukavaa touhuamme.


Ystävämme Kurre, tuli taas kurkistamaan, taisi olla jotain asiaa.

Lasten ajatuksia ystävyydestä

*  kenet on tavannut tykkää siitä
*  välittää toisesta
*  leikkii toisen kanssa
*  että halaa
*  että leikkii joskus mun kanssa
*  parhaalle ystävälle voi kertoa hyviä salaisuuksia
*  kun on ystävänpäivä voi tehdä ystävälle kortin
*  välittää viestejä kirjellä
*  parhaan ystävän kanssa voi kertoa vanhasta ystävästä
*  ystävä leikkii
*  ystävä tulee kylään
 
       
                  TÄSSÄ ROOSA YSTÄVÄMME LAPINLAHDEN PUISTOSTA






Ihailemme, miten hyvä uimari on ystävämme.
<3 Tupuna ja Päivi

tiistai 22. syyskuuta 2015

Sadepäivät toivat uusia puuhia


Tällä viikolla teimme taas mukavia puuhia.
 Leikimme kallioilla, tutkimme luontoa, rakensimme luonnossa keppihevosia, teimme marjoista taidetta ja opimme paljon yhteisissä leikeissä. Tulee meille välillä väittelyitä, joista aina sovitaan, kun ystäviä yhdessä ollaan.



Matkanteko on sujuvaa, laulellaan ja jutellaan.

Hyvältä maistuu eväätkin.

Tätä luonnontaidetta ihasteltiin, kuka kumma on tehnyt sen? 




Tässä kohtaa jo aikuinen hätkähti, mutta lapsia vaan nauratti.



Tämä ihana pikkuinen, lehdelle tuli ja kaikkien sydämet suli.

Etana, etana näytä sarves, onko huomenna poutaa?

Kotikolossa on mukava paikka asua.
Lapinlahti on paikoista parhain, nautimme kun siellä olla saamme. On luontoa ja monta tuttua juttua. Pontus ja Roosa meitä usein tervehtii. Noidan talossa on jännitystä ja 100v omenapuun juurella voimme yhdessä jutella. Kallioilla asuu yöhaukka, joka meidät virittää leikkiin, niin mukavaan. Olemme keskellä Helsinkiä, mutta voi tätä ihanuutta, luontoa josta me TIMANTIT nauttia saamme.
Kiitos kaupungille ja etenkin puisto-osastolle.

<3 Tupuna ja Päivi

lauantai 19. syyskuuta 2015

Tuulahdus kotipäivästä, sen riemuista!

Kotipäivä Saukossa on täynnä iloa. Voi leikkiä tutuilla leluilla, jotka tuntuvat nyt uusilta. Tapaa monta ystävää, jotka Saukossa meitä odottaa. Yhdessä luomme hyviä päiviä, lapsen arkea, joka välillä saa juhlanpiirteitä.
MEIDÄN OMA PÄIVÄKOTI

Popsi, popsi porkkanaa

Aurinkoa mukana
Maissin kuorintaa ennen maistelua
Valmis on kivikokoelma, yksi kivi jokaisella, odottaa nyt maalausta.

Tästä syntyy keiju ihana.











Täällä valmiina keijujen maa


Sormivirkkausta ja varjoja



Saukossa päivä hujahtaa vauhdilla. Tällä viikolla ollaan oltu perunapellolla ja etsitty matoja mullasta.
Ollaan jumpattu urheilukentällä, jossa leikittiin varjolla mukavia juttuja. Ja juostiin viestijuoksuja.
On kuorittu kasviksia ja maisteltu uusia makuja.
Maalasimme kiviä ja teimme yhdessä keijuja.
Tuli niistä monennäköisiä, jokainen oli oma persoona.
Viikko mukava takana, paljon tuli oppia.
Lasten suusta kuului kommentti:
"Saimme juosta kallioilla!"
<3 Tupuna ja Päivi

Perunasatoa Kumpulassa

Löytyy satoa, kun kuokalla kuopaisee.
Jos pellolle haluat mennä nyt, ota kuokka olalle, niin yllätyt






Lapset ovat iloissaan, löytyy pottuja ja niillä on nimikin. Annabella lajike nimeltään.




Saimme paljon perunoita ja kotiin pakkasimme pussukoita.





Tämä pellon tärkein henkilö, on viljelijän kaveri.




Huhuuuuu...huhuuu.. Tänne marjapuska labyrinttiin lapset lopulta katosi.




Oli kauniita värejä myös pellolla, vielä näin syksyllä jäljellä.


 Meillä kuokat oli hyvät käytössä ja saimme ison tuokon mukaan perunaa.
Jokainen perheelleen perunat valitsi,
monet kotona niistä yhdessä ruokaa touhusi.
Näimme jopa kuvia, kun olitte pesupuuhissa,
sekä ruoanlaitossa.
Saitte kaikki makoisat ateriat,
 niistä pellolta tuoduista potuista.
Tämä päivä oli ikimuistoinen.Timantit, te teitte sen!

Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea.

<3 Tupuna ja Päivi

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kaupungin museo

KAUPUNGIN MUSEOSSA TARVITTIIN APUAMME

Museosta oli kadonnut sirkushevonen, nimeltään Zafiiri. Komea hevonen sekä ylväs kuin mikä. Meitä tarvittiin apuun etsintään sen, vihjeitä seurasimme arvuutellen. Löytyi kenkä hevosen ja sulka heiluva kaunoinen. Päästiin kokeilemaan temppua monta ja sirkus villitys tarttui kaikkiin jotta, kuului naurua, pientä kuiskuttelua. Hauskaa oli siellä ja sitä kiellä ei kukaan.
Kuunneltiin tarkasti mitä meille kerrottiin

Kamelit nuo työjuhdat uskolliset

Sirkushevoset ja kadonnut Zafiiri tietenkin

Löytyi vihje ensimmäinen

Kauppias pelotti meitä joitakin....hiipi hiljaa kynttilää kantaen



Nuorallakävelyä

Viitattiin, kun kysymyksiin vastattiin

Jonglööri puuhissaan


Mukava matka kadonnutta sirkushevosta etsimässä. Kiitokset oppallemme Marjukalle ja koko kaupungin museolle mukavasta etsintämatkasta. Saimme monta mukavaa muistoa mukaamme ja niistä teitä kiitämme. Zafiiri seikkailee edelleen leikeissämme.....

<3 Tupuna ja Päivi

maanantai 14. syyskuuta 2015

Sadepäivä Kumpulassa


Vietimme sateisen päivän Koulukasvitarhalla Kumpulassa. Olimme hyvin varustautuneet, saappaat löytyivät kaikilta ja monta kerrosta vaatetta. Saimme kokea sadepäivän riemuja, syödä sateessa eväitä, kuunnella sen ropinaa ja ennen kaikkea pomppia kuralätäkössä. Saimme myös suuren saalin kasviksia ja paljon uutta oppia.

Nyt kuvat puhukoon puolestamme,

lapsen sanoin "paras päivä ikinä"


Sataa, sataa..ropisee...


Litsis lätsis lotisee...



Veilammikossa

riemu on ylimmillään

juostaan

ihmetellään
NAURETAAN.........


sitten eväitä


saimmehan paljon myös satoa


Tältä näyttää, kun maissin kuorta raottaa

Maissisatoa saamme myös maistella

Lehtikaalit ovat pelolla komeita

Rivit on Kumpulassa suorassa

Tuonne sisälle se ötökkä livahti

Näiden hännät meitä nauratti

Raitajuuressa oli kauneutta

Punajuuret näyttivät hiiriltä

Ruohosipuli tuoksui vahvalta

Porkkanat kummastuttivat

Yrttejä niin monenlaisia

Satopöytä Saukossa


Nautimme myös syksyn kukkaloistosta



Tämä päivä oli meille kaikille huikea, palasi Saukkoon monta väsynyttä, mutta niin onnellista.
Kiitokset taas kerran Kumpulaan, joka meille on iloja tulvillaan.
Pakkaspäivinä näitä muistellaan.
Opittu on monta uutta asiaa,
jotka matkaavat
muistoissa 
tulevaan.

KIITOS IHANAT TIMANTIT

<3 Päivi ja Tupuna