torstai 22. joulukuuta 2016

Piparintuoksu ja lasten iloa😊





Legoleikit ovat suosikkeja😊

Pipareiden tuoksua,
Tonttujen juoksua
sellaista Joulu on.
Lasten iloa,
hymyjä aitoja
sellaista Joulu on.

Kiitos kaikille vanhemmille, sekä yhteistyökumppaneille keiden kanssa meillä on ollut ilo tutustua vuonna 2016!

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!


tiistai 20. joulukuuta 2016

maanantai 19. joulukuuta 2016

"Ole rohkea ja reilu!"


Mitä voi tehdä yhdessä kaverin kanssa, jos ei ole yhteistä kieltä?
Yhteiset lapsemme ry:n vapaaehtoiset kävivät pitämässä ryhmämme lapsille kuvataide työpajan.

Rohkeus ja reiluus nousivat hyveiksi arkeemme tämän työpajan myötä.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Taidetta, kuuntelua ja ystävyyttä😊


"Sinä et pääse leikkiin" vaihtui "Tule mukaan, leikitään yhdessä!"  Maanantain teemana teatterin avulla harjoittelimme kaveritaitoja. Ne löytyivät meiltä kaikilta ja tuokion jälkeen oli mukavia legoleikkejä.

Taidetta, harjatekniikalla


perjantai 18. marraskuuta 2016

Joulukalenterin luukku 13.12.2016

JOULUKALENTERI 13

Osallistumme Ruoholahti/Jätkäsaari alueen yhteiseen joulukalenteriin.

PÄIVÄKOTI SAUKON KALENTERILUUKKU  AUKEAA 13.12.2016 LUCIAN PÄIVÄNÄ
Klo 10-12 LAPINLAHDEN SAIRAALAN PUISTOSSA.

     TERVETULOA!




TULE PAIKALLE IHASTELEMAAN, KOKEMAAN, TUNTEMAAN, TOIMIMAAN JA NAUTTIMAAN!

MUKANA KALENTERILUUKKUA TOTEUTTAMASSA YHTEISTYÖSSÄ MEIDÄN KANSSA OVAT:
LAPINLAHDEN LÄHDE
OPISKELIJAT METROPOLIA AMK

Päivitämme tänne myös koko joulukalenterin lähiaikoina.
Käy kurkistelemassa alueen joulukalenteriluukut, näin ympäristö tulee tutuksi, yllätyksellisten kokemusten kautta.

tiistai 15. marraskuuta 2016

"Utelias Jänis" yhdessä Nuuksiossa



Luontosuhde on lapselle tärkeä. Metsässä voi leikkiä, oppia uutta ja ennenkaikkea ihmetellä kaikkia luonnon ihmeitä.

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=606629466185769&id=520368084811908   Täältä facebook sivulta voit lukea lisää hankkeesta.
Saimme muutama viikko sitten iloisen yllätyksen. Haimme mukaan, kun etsittiin lapsiryhmiä, jotka haluaisivat luontokokemuksen. Me todentotta halusimme. Arkemme Lapinlahden puistossa on mukavaa, mutta puisto on puisto. Nyt pääsemme oikeaan metsään, ihmettelemään, tutkimaan ja kuullostelemaan.
TÄMÄN PÄIVÄN NUUKSIOSSA TARJOAA "UTELIAS JÄNIS".
Rahat näihin hankkeisiin on kerätty lahjoituksina. Kerromme lopussa lisää hankkeesta.
Kuin satumaa😊


VALMISTAUTUMINEN
Eilen valmistuimme retkeen lukemalla sadun, joka meille lähetettiin ennakkoon. Valmistautuminen sujui rauhassa, yksi pojista opetti meille joogan alkeita ja kuuntelimme samalla äänimaljan kuminaa. Ohto seikkaili sadussa, mutta kuka on ohto selviää.....Nuuksiossa.

TÄNÄÄN 😊 RETKELLÄ NUUKSIOSSA JA HALTIAN LUONTOKESKUKSESSA.

Retki alkoi bussin kaartaessa pihaan.
Saimme tälle retkelle mukaan eräopas Bettina Janssonin, joka tuli mukaamme jo päiväkodilta.












Täällä oli kotikolo, jossa asui äiti, isä, pikkusisko, isosisko ja tietysti pikku-kisu

Taidetta luonnossa







Eräopas Bettina opasti nuotion sytyttämisen.




KIITOS BETTINA JA UTELIAS JÄNIS!

Tämä kokemus oli näille lapsille ainutlaatuinen. He pääsivät keskeltä rakentuvaa Jätkäsaarta, kurkistamaan metsän maailmaan. Päivä oli jännittävä ja monta uutta kokemusta täynnä. Tälläiset hankkeet ovat tärkeitä, näin saadaan oikeasti lasten luontosuhdetta parannettua.

Päivä metsän satumaailmassa on nyt koettu.

Kiitos kaikille!

💗:llä Päivi ja Tupuna