lauantai 17. syyskuuta 2016

Taidetta kankaalle luonnossa

Tänään meillä on tehtävänä, maalata kankaalle syksyn hehkua. Näistä töistä saamme hyvää jatkumoa projektille, joka on vasta alussa.
Joulukuussa näette, mistä tämän työn löydätte.
Perinneleikit ovat tehneet nyt tuloaan. Me leikitään yhdessä päivittäin muutamaa. Nyt olemme opetelleet "hura hura häitä" ja "polttopalloa". Tänään uutena otetaan "viimeinen pari ulos uunista vaan". Lapsilla on ollut suuri ilo opetella näitä hienoja leikkejä, joita moni vanhempi on leikkinyt lapsuudessa. Nyt perheille kotiin mukava viikonlopun puuha. Leikkikää jotain leikkiä, jota te aikuiset olette leikkineet lapsuudessa. Silloin siirrätte palan hyvää perinnetietoa, jota lapsenne voi jakaa ilolla.
Kuvat kertokoon puolestaan, mitä tänään saimme kokea täällä ihanassa luonnonhelmassa.
Varjokuvia...





torstai 15. syyskuuta 2016

Hemmottelupäivä

Tätä päivää ovat lapset toivoneet. Päivää jolloin voi olla vaan, lötkötellä ja oleskella kuin kotonaan. Kotipäivä tällä viikolla, on jo poikkeuksellisesti torstaina,
joten nyt on on aika aloittaa,
päivä pienellä juhlapuheella.

" Tänään on lapset päivä teidän,
   ei tule ohjeita tielle heidän.
   Saatte olla kuninkaallisia,
   joita täytyy meidän aikuisten nyt vaalia.
   Voitte avata nyt oven ja kokea
   hemmottelua hyvän toven.
   Kätenne ojentakaa, käsiinne saatte
   kimaltavaa kultavahaa.
   Kasvonne rentouttakaa,
   niin ruusuvedellä voimme niitä vilvoittaa.    Jos tunnette lihaksissa kireyttä,
   apua voitte saada hierontataikurilta.
   Matkallanne välillä pysähtykää sekä
   hetki aulabaarissa viivähtäkää.
   Siellä tarjottavat ovat luonnonantimia,
   joista vitamiinit saatte varmasti kaikista."

Mukavaa syyspäivää näiden hemmottelupäivän kuvien myötä 😊


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syystunnelmaa

Terveiset aurinkoisesta Lapinlahdesta!
Syksyn lehtien maalaamista, nukketeatteria ja perinneleikkejä.



Kultaa....


Lintu oli katkaissut siipensä ja isosisko Kiira pelasti hänet. 

Tilaa leikkiä, juosta ja hyppiä

tiistai 13. syyskuuta 2016

Luonto lähellä kaupungissa, lapset lähellä luontoa.

Lapinlahden entisen sairaalan puisto on säilynyt luonnonkauniina keitaana lapsille ja aikuisille.



Tänään täällä puuhaamme taas kaikkea uutta, maalaamme puiden lehtiä, leikimme hyvis/pahis leikkiä ja tietysti laitamme ruokaa luonnonantimista.

Aamutuokiolla luimme tarinaa Ville Vilkastuksesta.
Tarinassa Viivi katosi ja mietimme mitä tunteita tässä tilanteessa voi tulla.
Keskustelussa heräsi ajatus pelosta, mitä se tarkoittaa ja miltä voi tuntua.
Mietimme miltä kaverista tuntuu, kun pahasti sanotaan. " Sydän voi tuntua mustalta" ,pahamielen johdosta.
Ryhmänä onneksi sovimme, että erimielisyyksistä juttelemme ja näitä tärkeitä taitoja opettelemme.







Aurinkoista päivää täältä Lapparista😊

maanantai 12. syyskuuta 2016

Wihreän oksan verstas ja Kumpulan koulukasvitarha

Tässä kuvia meidän tyypillisestä Kumpula päivästä. Menemme ensin ratikalla, sitten jatkamme bussilla. Kätilöopiston kohdalla alkaa kova pulina, kun pohditaan kuka on mahtanut syntyä tuossa kohteessa. Vielä mietitään sekin, oliko tuo nainen menossa saamaan vauvaa, kun jäi tällä pysäkillä.
Kumpulassa käymme omalla kasvimaalla, leikimme nurmikentällä, syömme eväitä katoksessa ja lepäämme kauniina päivänä nurmikolla auringon paisteessa.
Täällä olemme oppineet jo nyt paljon kasviksista ja tekeillä on jo oma keittokirja.
Päiväkodilla olemme lukeneet runoja teoksesta " Kaikki hyvin kasvimaalla" johon kirjailija Jukka Itkonen on kuvannut hyvin lapsille sopivan ajatuksen. Syyskuussa pääsemme myös katsomaan tähän runokirjaan pohjautuvan teoksen.






KUOKAT OLALLA PERUNAMAALLE

EVÄÄT JA  SATUHETKI





Elovipinät Ruoholahden leikkipuistossa

Liikunnan riemua, leikkipuistossa. Mukana oli lapsia tältä alueelta jopa yli 200. Mukava oli rasteja suorittaa, lopuksi pelleltä mitalit noutaa.
EI SAA OSUA NARUIHIN

SAAPPAANHEITTOA

PELLE OPASTI MEIDÄT ELOVIPINÖIHIN


Ensimmäiset viikot yhdessä

Kuvat kertokoon puolestaan meidän iloisesti alkaneesta matkasta. Ollaan harjoiteltu yhdessä oloa. Tutustuttu toisiimme leikkien, yhdessä touhuten. Välillä on joku asia  harmittanut, mutta sovittu lopulta kaikki on. Tästä vuodesta tulee kyllä matka upea tämän joukon mukana. Kaikilla on vipinää varpaissa, paljon hiljaista osaamista sekä iloista touhuavaa asennetta. Nyt täytyy meidän aikuistenkin katsoa omat varusteet kunnolla, jos aiomme tämän ryhmän juoksutahdissa pysyä mukana.
Ensimmäisten viikkojen kommentteja:

"Me ollaan talussa ei tavallisessa päiväkodissa"
"Täällä metsässä voisi vaikka asua."
"Meidän ei tarvii enään nukkua"
"Nää perunat on kyllä hyviä, meidän isä syö ainakin kymmenen."


KEIHÄÄNHEITTOA



PAINANTAA HEDELMILLÄ JA JUUREKSILLA



SIVELTIMET LUONNONMATERIAALEISTA





YSTÄVÄMME ORAVA



Taas saamme iloita yhdessä lasten kanssa Suomen luonnossa.


Päivi&Tupuna