torstai 31. maaliskuuta 2016

Piilometsän satusoitinkonsertti musiikkitalossa

Aamulla oli taas vipinää varpaissa. Tänään oli mukavan eväsretken vuoro. Matkamme suuntautui kohti musiikkitaloa, jossa meille oli tarjolla korkealuokkaista musisointia.

RSO esitteli itsensä, oli siellä viuluja, alttoviuluja, obey, käyrätorvet, huilut, sellot, kontrabassot, klarinetit ja rummut tietenkin. Voi olla muitakin, mutta lapsille muistui mieleen nämä soittimet etenkin.

Musiikkina kuulimme Schumannin sinfonian  nro 4. Kapellimestarina toimi Louis Langree.
Rooleissa, pupuna ja siilinä olivat taitavat musiikkipedagogit Sari Kallioranta ja Stiina Hirvonen. 

Lasten kommentit olivat parhaita:

"Hauskinta oli, kun soitettiin kovaa."

"Pidin musiikista, vaikka se oli niin voimakasta"

"Musiikki oli parasta ja etenkin ne rummut"

"Pupu otti siilin kodin, tuntui pahalta, ei niin voi tehdä"

"Ei kotia voi varastaa, ilman et toinen hyväksyy sen"

"Oli parasta, kun se päätti leipoa omenapaistosta"



Mukava päivä taas takana : )


<3 Päivi ja Tupuna

Kiitos teille, jotka tarjoatte lapsille korkeatasoista kulttuuria. Lapsista kasvaa tulevaisuuden tekijöitä.

http://versomus.fi/

http://yle.fi/aihe/tapahtuma/2016/03/31/soitinsatukonsertti




keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Nukketeatteria Jätkäsaaren kirjastolla

Nukketeatteri Röjupöhö

Tänään koimme nukketeatterin riemua Jätkäsaaren kirjastolla. 
Saimme nauraa, kertoa vastauksia ja katsoa tarinaa, joka oli kiinnostava.

Kiitos kierrätyskeskukselle hyvästä ohjelmasta!
Lisää materiaalia löydätte kierrätyskeskuksen sivuilta.


Kannattaa seurata kirjastojen tasokasta ohjelmaa, jota he tarjoavat kaikille.


Nukketeatteria ennen kävimme urhelukentällä.

Harjoittelimme tasapainoa ja saimme kaikki esitellä liikkeitä. Tänään tarvittiin havaintotarkkutta ja saimme kokea ryhmätyön iloa.

Lasten kommentteja

           "Sinä olit hyvä!"    Tämä oli kannustus voittajajoukkueen kaverille : )

           "Minä onnistuin tänään hyvin, olen niin iloinen."

           "Vähän väsytti, mut oli kivaa etsiä väripareja."

Me molemmat ryhmän aikuiset olemme niin onnelliset. Te lapset osaatte iloita, myös toisten onnistumisesta ja olette oppineet riemuitsemaan liikunnan ilosta.


Iso vihreä kenttä ja liikkumisen iloa!

<3 Tupuna ja Päivi

tiistai 29. maaliskuuta 2016

LASTENTARHAMUSEO-Ebeneser säätiö

Pääsiäisen jälkeen saapui reipasta väkeä päiväkodille aamulla. Olihan meillä tarkoitus lähteä katsomaan, millaista oli ennen päiväkodissa ja oliko siellä leluja?
Matkanjohtajana meillä toimi opiskelija Marina, joka oli retken järjestelijä.

Matkasimme lastentarhamuseoon Sörnäisiin, jossa on pala Helsingin varhaiskasvatuksen historiaa.


mäntysuopaa ja vettä, sitä tarvitaan



Teimme oppaan johdolla kierroksen ja tutustuimme siihen, mitä päiväkodissa ennen tehtiin. Pääsimme pesemään nyrkkipyykkiä, kantamaan lämmityshalkoja ja katsomaan, miten suuresta huoneesta päiväkotia on johdetaan. Kuulimme vanhasta radiosta uutisia, jotka olivat meistä hassuja.



Ihaninta lopulta paikassa, oli leikkiä mukavilla leluilla. Puupalikat, kävyt, simpukat sekä kankaat, saivat uudet leikit syntymään. Voi sitä leikkisen iloa, jota oli lapsilla. Siinä salissa on leikitty jo 1920-luvulla ja nyt nämä lapset saivat iloa samoista asioista.









Tämän käynnin jälkeen taas herää ajattelemaan, miten tärkeää on antaa lasten leikkiä. Miten paljon he saavat siitä iloa, ja oppivat toisten lasten kanssa yhdessä paljon tärkeitä asioita.




Kiitos museon oppaalle, kerroit tarinat kaikkia innostavasti ja annoit tilaa lasten kysymyksille. Olemme iloisia vierailustamme, Kiitos!

<3 Päivi ja Tupuna

Vanhat kuvat tässä päivityksessä on kuvattu museon seiniltä. Ihania hetkiä ikuistettu, jo silloin kuviin muistoiksi.
Suosittelemme kaikille vierailukohteeksi, sekä perheille, että ryhmille.

www.ebeneser.fi

Minun puuni- kylvöprojekti


Timanttien ryhmä osallistuu 
<3 Minun puuni<3
kylvöprojektiin.




Tämä projekti on lapsille suunnattu. 
Tarkoituksena on kasvattaa päiväkodin ikkunalla puuntaimia. Nämä taimet lapset saavat kotiinsa, ja miettiä omien vanhempiensa kanssa, mihin ne jatkossa istutetaan. 





Tänään kylvettiin siemenet ohjeiden mukaan ja nyt hoidetaan rakkaudella. Katsotaan mitä saamme yhdessä aikaan.

Kevättä on jo muutekin ilmassa, siirryimme jo välipalojen osalta ulos ruokailemaan. Voi sitä iloa, kun lapset kuulivat tämän asian. 

Nyt nautitaan näistä auringon säteistä ja keväisen luonnon muutoksista.


Aurinkoisin terveisin
Tupuna ja Päivi

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tunnelmia Kreikan matkalta

Matkalaukut pakattu, matka Kreikkaan alkaa. Tätä matkaa on odotettu joulukuusta asti, pohdittu mitä siellä voisi tehdä? Mitä siellä voisi syödä ja ennenkaikkea mitä ottaa mukaan?

Perjantai aamuna päiväkodille tuli jännittynyttä väkeä mukanaan kesäisiä uikkareita ja rantapyyhkeitä. Olihan onneksi mukana aurinkorasva, sillä täytyy suojautua porottavalta auringolta.

Matkahan alkoi sinisessä bussissa kuljettaja Lordogsen kyydissä. Lauloimme bussikuskille, bussilaulun raikuvin lomaäänin.
Lentokentällä saavuttuamme vastassa oli matkaopas Löpö. Suurine aurinkolaseineen ja koko ajan huonoa suomea höpötellen,(kreikkalainen, kun syntyjään) hän ohjasi suuren Timanttien ryhmän lentokentän hissiin.

Matkaopas Löpö tiesi, kuinka lentokentällä toimitaan, ohjaten meidät sujuvasti lähtöportille, kun kuulutus odotushallissa kuului. Tämän jälkeen Finnairin henkilökunta ammattitaitoisesti huolehti meidät omille paikoille ja tarkisti passeista sekä lipuista tietoja.

Koneessa saimme katsoa elokuvan, joka tällä Hanian lennolla oli Nalle Puh ja saimme myös lennon aikana lounaan. Kaikki söivät bataattiranskalaisia tyytyväisinä, vaikka pientä kuisketta kuului "Maistuupa nämä jännältä".

Lennon laskeuduttua Löpö otti johdon käsiinsä. Vei meidät matkakohteeseen eli Haniaan. Siellä saimme oleilla upeassa hotellissa, jossa oli Löpön sanojen mukaan exlusive isoin ja upein uima-allas, kuin missään muualla.
Matkalaiset rentoutuivat heti, ja levittivät rantapyyhkeensä. Kaikki valmistatuivat uimaan ja osa huolehti myös auringolta suojatumista rasvalla. Niin alkoi hulvaton ilon pito. Uitiin, laskettiin vesiliukumäestä ja tanssittiin Zorbaksen tahtiin. Janon yllättäessä allasbaarista sai kauniilta Chiilalta juomaksi jääteetä, ja unohtamatta jäätelöä viilentämään auringon lämpöä.

Mutta kaikki ihana loppuu aikanaan, kun kotiinpaluun aika tuli. Paluulennolla oli hiljaista, matkalaisten kotiin tultua kuului vaan puhetta, "Milloin mennään uudestaan? Kreikka on paras paikka". Onneksi meillä on passit valmiina, voitte miettiä, mikä on seuraava kohde taas.

Kiitos Timatit teitte ikimuistoisen matkan kanssamme. Olitte parasta matkaseuraa mitä maailmassa voi olla!


<3 Päivi ja Tupuna

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Viikon luontohavainto

Luontohavainnot, nuo asiat ihmeelliset jotka näkyvät, kuuluvat, ja tuntuvat.
Tänään tiistaina 8.3 klo 9 aloitimme retken. Kiikarit kaulaan ja yhdessä matkaan.
Sää: Sumuinen, pilvinen
Lämpötila: +1
Näkymä: puistoympäristö, jossa kuusia, koivuja, mäntyjä, sireenejä, tammia ja kallioita.
Haju: perustuoksu, tuoksu joka ei haise miltään.
Tunto: kylmä, lunta muutama sentti paikottain ja se maistui kylmälle.
Tämän viikon tärkein havainto oli kanahaukka. Tullessamme puistoon kiinnitimme huomion pienten tinttien siritykseen. Silloin näimme tuon tärkeän näyn. Kaksi kanahaukkaa istui talon antennin päällä. Siinä riitti ihmettelemistä, onneksi oli kiikarit sitä hetkeä auttamassa.


Havainnon jälkeen alkoi leikki, lintujen bongari, joka huipentui pesien rakennukseen. Ne pesät näette tässä. Luontoleikkien lumoa parhaimmillaan. Iloa, joka varmasti tuo lasten elämään kokemuksia, joita ei unohda.

Oravan pesä

Jäniksen pesä

Lintujen ruokapaikka

Lintujen tikapuut

Vihertää jo, onko kevät ovella?

Tärkeä kirje postiin, yhdessä kaikki touhuamassa.

Mukava päivä taas takana. Tällä viikolla on kaikkea tiedossa. On sirkusta, liikuntaa ja perjantaina yhdessä Kreikkaan matkataan. Passit ja lentoliput valmiina, kunhan muistetaan ottaa pyyhe ja uimapuku mukaan. Matkaoppaat Höpö ja Löpö miehistöineen odottavat matkaa innolla.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Arkea tältä viikolta kuvina






Meidän arkea, pieniä hetkiä päivien touhuista. On leikkiä, piirtämistä runoista, liikkumista, laulamista, kaukoputkien rakentamista ja aarrejahtia. Ympäristön tarkkailua, miten taloja rakennetaan. Miten monta muotoa ja väriä löytyi löytöretkeltä matkalla kirjastolle, sen näette kuvista. Olemme siis ehtineet taas oppia monta uutta juttua. Tällä viikolla jätimme hyvästit luistelulle tältä vuodelta ja siirrymme kevään luontohavaintojen pariin. Siitä kuulette varmasti monia juttuja ja näette kuvia.

Luontokirjoja etsimässä

Matkalla, jonossa
Kirjaston ovella kerrataan sääntöjä, jotta kaikilla olisi hyvä olla.
Jätkäsaaren taloissa, värejä ja muotoja


nostokurkija matkalla
kotileikki
pöytä on katettu

Päiväkoti Saukko on Jätkäsaaren ensimmäinen päiväkoti ja on avattu elokuussa 2012.



Kaukoputkien rakentaminen käynnissä

Valon ja varjon tanssin puvustus ja reksvisiitta ovat nyt näyttelyssä varhaiskasvatusviraston koulutustiloissa.


<3 Tupuna ja Päivi

torstai 3. maaliskuuta 2016

Ateneum ja Japanomania näyttely

Ratikalla, sporalla eli raitiovaunulla numero 8 köröttelimme oopperan pysäkille. Siitä suuntasimme aurinkoiselle Töölönlahden kävelytielle. Lapset iloitsivat, kun saivat juosta pomppia ja tutkia kaupunkimaiseman luontoa. Sieltä bongasimme sorsia, lokkeja ja tietysti niitä puukeppejä, joita on hauska kerätä : )


Juoksijat istuivat laiturille muita odottamaan ja pientä hengähdystaukoa pitämään.



Kävelimme siis koko matkan Ateneumiin. Siellä repuista otimme esille välipalat, jotka tulivat nyt tarpeeseen, kun ensin liikuttiin.





Ateneumissa meillä oli taas uusi näyttely katsottavana. Kolmanteen kerrokseen, kun kiivettiin, hetki hengähdettiin ja sitten taiteen suojiin pyrähdettiin. Kuvia ei saanut kuvata, mutta olisittepa nähneet näitä lapsia. Parin kanssa kuljettiin ja tauluja tutkittiin. Sieltä löytyi kauneutta, värejä, napoja sekä välillä jopa jännittäviä sekä ällöttäviä juttuja. Muutaman taulun kohdalla, mietittiin miten kuva voi muuttua, kun katsoo sitä kaukaa ja läheltä.






Saimme ryhmäkuvankin otettua, kun tultiin oikealle paikalle. Tässä kuva vähän muokattuna, mutta voi sieltä löytää omia piirteitä.




Totesimme, että Ateneum taitaa olla taidemuseoista parhaita paikkoja, jossa lapset otetaan vastaan ilolla. Kiitos siitä!
Ja sitten kotimatkalle Saukkoon metrolla. Monta uutta juttua opittiin, eri asteilla havainnointiin.

<3 Päivi ja Tupuna