Juoksijat istuivat laiturille muita odottamaan ja pientä hengähdystaukoa pitämään.
Kävelimme siis koko matkan Ateneumiin. Siellä repuista otimme esille välipalat, jotka tulivat nyt tarpeeseen, kun ensin liikuttiin.
Ateneumissa meillä oli taas uusi näyttely katsottavana. Kolmanteen kerrokseen, kun kiivettiin, hetki hengähdettiin ja sitten taiteen suojiin pyrähdettiin. Kuvia ei saanut kuvata, mutta olisittepa nähneet näitä lapsia. Parin kanssa kuljettiin ja tauluja tutkittiin. Sieltä löytyi kauneutta, värejä, napoja sekä välillä jopa jännittäviä sekä ällöttäviä juttuja. Muutaman taulun kohdalla, mietittiin miten kuva voi muuttua, kun katsoo sitä kaukaa ja läheltä.
Saimme ryhmäkuvankin otettua, kun tultiin oikealle paikalle. Tässä kuva vähän muokattuna, mutta voi sieltä löytää omia piirteitä.
Totesimme, että Ateneum taitaa olla taidemuseoista parhaita paikkoja, jossa lapset otetaan vastaan ilolla. Kiitos siitä!
Ja sitten kotimatkalle Saukkoon metrolla. Monta uutta juttua opittiin, eri asteilla havainnointiin.
<3 Päivi ja Tupuna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti